Niiden osuus, jotka uskovat, että todennäköisesti eivät jaksa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka (%), 20 - 74-vuotiaat, matala koulutus

Indikaattori ilmaisee prosenttiosuuden 20-74-vuotiaista matalasti koulutetuista, jotka eivät usko jaksavansa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka. Perustuu kysymykseen 20-74-vuotiaiden lomakkeella: "Uskotko, että terveytesi puolesta pystyt työskentelemään ammatissasi vanhuuseläkeikään saakka?" Vastausvaihtoehtoina esitettiin 1) en, 2) todennäköisesti en, 3) todennäköisesti kyllä, 4) kyllä ja 5) olen eläkkeellä. Tarkastelusta poistettiin henkilöt, jotka vastasivat 5) olen eläkkeellä. Tämän jälkeen tarkastelussa ovat vaihtoehtoihin 1) en tai 2) todennäköisesti en vastanneiden osuus. Tulkinta: Indikaattori mittaa vastaajien uskoa siihen jaksavatko he työskennellä vanhuuseläkeikään saakka. Indikaattori erottelee väestöstä ne, jotka eivät usko jaksavansa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka. Työssä jaksamisessa on havaittu väestöryhmien välisiä sosioekonomisia eroja: vähemmän opiskelleiden ja työntekijäammateissa toimivien usko jaksamiseensa työelämässä eläkeikään saakka on yleisemmin enemmän opiskelleita tai ylemmissä toimihenkilöammateissa toimivia heikompi. Vastaavasti työttömien usko työelämässä jaksamiseensa on työllistä väestöä yleisemmin heikompi. Työssäkäyvän väestön työkyvyn väestöryhmäeroista osan selittää työn fyysinen kuormittavuus ja fysikaaliset altisteet, mutta myös elintapatekijät kuten tupakointi. Työkyky on monipuolinen kokonaisuus, joka muodostuu ihmisen fyysisten ja psyykkisten voimavarojen ja työn välisestä yhteensopivuudesta ja tasapainosta. Työkyvyn perustana on ihmisen fyysinen ja psykososiaalinen toimintakyky. Sen lisäksi työkykyyn vaikuttavat työhön kohdistuvat asenteet ja ammattitaito. Työkyvyssä tapahtuu monia muutoksia ihmisen elinaikana. Esimerkiksi fyysiset voimavarat heikkenevät yleensä iän myötä. Yhteys työkykyyn ei kuitenkaan ole suoraviivaista, vaan työkyvyn muiden osatekijöiden muutokset, kuten esimerkiksi oman osaamisen ja ammattitaidon kehittyminen, vaikuttavat samaan aikaan työkykyä vahvistavasti. Työkykyä vahvistaa myös mielekäs ja sopivan haasteellinen työ, johon liittyy omiin valintoihin liittyviä vaikutusmahdollisuuksia. Jos taas työ ei vastaa omia odotuksia ja tuntuu pakonomaiselta, työkyky voi heiketä, vaikka fyysisessä suorituskyvyssä ei tapahtuisi lainkaan muutoksia. Vaikutus väestön hyvinvointiin Väestön työkyky ja työhyvinvointi vaikuttaa monella tavalla yhteiskunnan, kuntien ja työpaikkojen toimintaan. Se vaikuttaa erityisesti sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden, työtapaturmien, presenteismin (työntekijä tulee töihin sairaana tai muuten huonokuntoisena) ja sairaanhoitokustannusten määrään. Näiden tekijöiden kansantaloudellinen merkitys on suuri. Väestön elinvoimaisuus, työkykyisyys, on terveys- ja hyvinvointipolitiikan keskeinen päämäärä ja linjassa kansantalouden työllisyyttä tukevien ja työuria pidentävien toimenpiteiden kanssa. Taloudellinen merkitys Esimerkiksi vuonna 2010 Suomen bruttokansantuote oli noin 180 mrd. euroa ja valtion budjetti noin 50 mrd. euroa. Samaan aikaan työkykyyn liittyvät kustannukset olivat: sairauspoissaolot noin 4 % työpanoksesta eli noin 7 mrd. euroa, ennenaikaiset eläkkeet noin 18 mrd. euroa, työtapaturmat noin 2 mrd. euroa, presenteismi noin 4 % työpanoksesta eli noin 7 mrd. euroa, terveyden- ja sairaanhoitokulut noin 7 mrd. euroa. Loppusummaa 41 mrd. euroa voidaan kutsua puutteelliseen työhyvinvointiin liittyviksi kustannuksiksi. Ne ovat siis kustannuksia, joihin työkyvyn kohentamisella voidaan vaikuttaa. Mitä kunnassa / alueella tulisi tehdä? Työterveyshuollon järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Kunnat ovat usein jopa alueensa suurimpia työnantajia. Työttömien työkyvyn ylläpitoon tulee kiinnittää huomiota. Mittayksikkö: Prosenttia. Aikajakso: 2013–2024. Saatavilla kuntatasolla.