Työkykynsä heikentyneeksi arvioivien osuus (%), 65 - 74-vuotiaat (2013 - 2020)

Indikaattori ilmaisee prosenttiosuuden 65 vuotta täyttäneistä, jotka tuntevat työkykynsä heikentyneeksi. Laskeminen: Perustuu kysymykseen: "Oletetaan, että työkykynne on parhaimmillaan saanut 10 pistettä. Minkä pistemäärän antaisitte nykyiselle työkyvyllenne asteikolla 0-10? 0 tarkoittaa, ettette pystyisi nykyisin lainkaan työhön." Tarkastelussa on enintään 7 pistettä työkyvykseen arvioineiden osuus. Kysymys on osa Työkykyindeksiä ja siitä on tehty mittarisuositus TOIMIA-hankkeessa. Tulkinta: Indikaattori mittaa väestön koettua työkykyä ja erottelee väestöstä ne, jotka arvioivat työkykynsä heikentyneeksi. Työkykypistemäärä on yksi kysymys laajemmasta Työkykyindeksistä. Työkykypistemäärä on yhteydessä terveyteen liittyvään elämänlaatuun, ja se ennustaa sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä. Kysymyksellä voidaan mitata koko väestön, myös eläkkeelle siirtyneiden ja työttömien ja muiden ei-työssäkäyvien, itsearvioitua työkykyä. Työkyvyssä on havaittu väestöryhmien välisiä sosioekonomisia eroja; vähemmän opiskelleiden ja työntekijä-ammateissa toimivien työkyky on yleisemmin enemmän opiskelleita tai ylemmissä toimihenkilöammateissa toimivia heikompi. Vastaavasti työttömien itsearvioitu työkyky on työllistä väestöä yleisemmin alentunut. Työkyky on monipuolinen kokonaisuus, joka muodostuu ihmisen fyysisten ja psyykkisten voimavarojen ja työn välisestä yhteensopivuudesta ja tasapainosta. Työkyvyn perustana on ihmisen fyysinen ja psykososiaalinen toimintakyky. Sen lisäksi työkykyyn vaikuttavat työhön kohdistuvat asenteet ja ammattitaito. Työkyvyssä tapahtuu monia muutoksia ihmisen elinaikana. Esimerkiksi fyysiset voimavarat heikkenevät yleensä iän myötä. Yhteys työkykyyn ei kuitenkaan ole suoraviivaista, vaan työkyvyn muiden osatekijöiden muutokset, kuten esimerkiksi oman osaamisen ja ammattitaidon kehittyminen, vaikuttavat samaan aikaan työkykyä vahvistavasti. Työkykyä vahvistaa myös mielekäs ja sopivan haasteellinen työ, johon liittyy omiin valintoihin liittyviä vaikutusmahdollisuuksia. Jos taas työ ei vastaa omia odotuksia ja tuntuu pakonomaiselta, työkyky voi heiketä, vaikka fyysisessä suorituskyvyssä ei tapahtuisi lainkaan muutoksia. Työkyvyn arvioiminen ja mittaaminen on monimutkaista, koska pelkkä ihmisen fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn arvioiminen ei riitä. Sen lisäksi on arvioitava ihmisen ja työn yhteensopivuutta ja sitä, mikä olisi ihmisen työkyky toisenlaisissa tehtävissä. Vaikutus väestön hyvinvointiin Väestön työkyky ja työhyvinvointi vaikuttaa monella tavalla yhteiskunnan, kuntien ja työpaikkojen toimintaan. Se vaikuttaa erityisesti sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden, työtapaturmien, presenteismin (työntekijä tulee töihin sairaana tai muuten huonokuntoisena) ja sairaanhoitokustannusten määrään. Näiden tekijöiden kansantaloudellinen merkitys on suuri. Väestön elinvoimaisuus, työkykyisyys, on terveys- ja hyvinvointipolitiikan keskeinen päämäärä ja linjassa kansantalouden työllisyyttä tukevien ja työuria pidentävien toimenpiteiden kanssa. Taloudellinen merkitys Esimerkiksi vuonna 2010 Suomen bruttokansantuote oli noin 180 mrd. euroa ja valtion budjetti noin 50 mrd. euroa. Samaan aikaan työkykyyn liittyvät kustannukset olivat: sairauspoissaolot noin 4 % työpanoksesta eli noin 7 mrd. euroa, ennenaikaiset eläkkeet noin 18 mrd. euroa, työtapaturmat noin 2 mrd. euroa, presenteismi noin 4 % työpanoksesta eli noin 7 mrd. euroa, terveyden- ja sairaanhoitokulut noin 7 mrd. euroa. Loppusummaa 41 mrd. euroa voidaan kutsua puutteelliseen työhyvinvointiin liittyviksi kustannuksiksi. Ne ovat siis kustannuksia, joihin työkyvyn kohentamisella voidaan vaikuttaa. Mitä kunnassa / alueella tulisi tehdä? Työterveyshuollon järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Kunnat ovat usein jopa alueensa suurimpia työnantajia. Työttömien työkyvyn ylläpitoon tulee kiinnittää huomiota. Mittayksikkö: Prosenttia. Aikajakso: 2013–2020. Saatavilla kuntatasolla.